Pub

Pubirundi britannialaisittain

 

Iso-Britanniassa varsinkin opiskelijoiden keskuudessa hyvin suosittu lauantainviettotapa (ja usein arkipäivienkin) on perinteinen ja yllättävän rankka pubirundi. Pubirundin tarkoituksena on kulkea pitkä matka juomalla sovittu määrä juomia jokaisessa reitin varrella olevassa pubissa. Kaupungista riippuen pubirundeilla joko kävellään, liikutaan bussilla tai raitiovaunulla, tai joissakin kaupungeissa jopa polkupyörillä. Pubirundi on kokemus, jolta Iso-Britanniaan töihin tai opiskelemaan muuttava tuskin voi välttyä.

Vaikka muualla Euroopassa pubirundit ovat yleensä melko tarkoin järjestettyjä illanviettoja, Iso-Britannia tekee tässä poikkeuksen. Britit lähtevät pubirundille usein hyvinkin spontaanisti, ideaa sen kummemmin valmistelematta. He yleensä sopivat ainoastaan ensimmäisestä tapaamispaikasta ja päättävät sitten yhdessä seuraavasta kohteesta. Yleensä pubirundeja on kuitenkin tapana järjestää syntymäpäivien ja jopa töistä irtisanoutumisen kunniaksi. Monilta unohtuu rundin tarkoitus illan aikana, ja toisinaan pubeihin jumiudutaan liian pitkäksi aikaa tai lähdetään harhailemaan reitiltä muihin juottoloihin. Illalla Iso-Britannian suuremmissa kaupungeissa aikuiset miehet pukeutuneina naisiksi tai kenguruiksi juoksemassa pubista toiseen eivät ole mitenkään epätavallinen näky.

Lontoon perinteisin pubirundi on The Circle Line Challenge, jossa ympyrälinjan jokaisella 27 pysäkillä pistäydytään pubiin juomaan olut. Glasgown versiossa ostetaan päivälippu metroon ja juodaan reitin jokaisen 15 pysäkin läheisyydessä sijaitsevassa pubissa tai baarissa yksi juoma. Cardiffin perinteinen The Tonypandy to Cardiff –tapahtuma on kuitenkin ensimmäinen pubirundi, johon otettiin mukaan oleelliseksi osaksi julkisen liikenteen käyttö. Siinä rundi aloitetaan Tonypandyn juna-asemalta, ja matkalla Cardiffiin pysähdytään kymmenellä asemalla juomassa olut ja lopulta päädytään Cardiffin keskustan yökerhoihin. Leedsin Otley Run alkaa Headingleyn kaupunginosasta ja jatkuu myös kaupungin keskustaan asti. Otley Runin oleellisena osana ovat erilaiset naamiaisteemat, jotka ovat usein mitä kekseliäimpiä. Otley Runia pidetään myös jonkinlaisena kaupunkiin saapuvien uusien yliopisto-opiskelijoiden tutustumisriittinä.

 

 

3 thoughts to “Pub”

  1. Brittiläiset pubit ovat loistavia paikkoja päästä puheisiin paikallisten kanssa, itseni ei ainakaan ole koskaan tarvinnut tuoppia yksin kallistella. Ventovieraiden kanssa on helppoa aloittaa keskustelu, onpa he sitten liituraitaisia liikemiehiä tai villapuseroisia vanhuksia, kaikilla on aikaa ja intoa keskustella toisten kanssa. Noihin pubirundeihin en ole tutustunut, opiskelijoita kyllä aina näkyy pubeissa iltaisin, etenkin viikonloppuna. Pitäisiköhän lähteä Brittein saarille ikuiseksi opiskelijaksi?

  2. Pubeista muuten saa usein myös ihan ruokaa, tosin menu ei tietenkään ole kovin laaja. Tavallisesti tarjoalla on ainakin Shepherd’s Pieta jne. ja oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että pääsääntöisesti ruoka on myös maukasta, ei mitään hätäisesti kokoon iskettyä mössöä. tai vastaavaa. Siitä todisteeksi vaikka Lontoosta löytyvä The Truscott Arms, joka on valittu Britannian parhaaksi Roast beefin tarjoajaksi! Kyseinen pubi löytyy sitten Maida Valesta…

  3. Itse yllätyin siitä, että pubit tosiaan tarjoavat ihan kunnon rokaa, vieläpä maukasta sellaista. Pubit myös sopivat lapsiperheille ruokapaikaksi (ei tosin ehkä ihan ilta-aikaan) paljon paremmin kuin Suomessa. Aikuisten juomakulttuuri vaikutti omalla reissullani olevan enemmän oluiden maistelua ja kuulumisten vaihtelua, kuin humalahakuista juomista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *