Aberdeen

Maisema SkotlannissaAberdeen on Skotlannin kolmanneksi suurin kaupunki Koillis-Skotlannin rannikolla. 220 000 asukkaan satamakaupunki sijaitsee noin 190 kilometrin päässä maan pääkaupungista Edinburghista. Vaikka Aberdeen ei ehkä olekaan matkakohteena ainakaan brittien mielestä aivan suosituimmasta päästä, on se kuitenkin jo pelkästään öljybisneksensä vuoksi yllättävän hienostunut ja vilkas kaupunki. Aberdeen on tunnettu ainakin mahtavista graniittirakennuksistaan, vihreydestään sekä yhteisöllisyydestään, ja se onkin äänestetty Iso-Britannian keskimääräisesti onnellisimmaksi kaupungiksi.

Aberdeen ei välttämättä sovellu kokonaisen viikon lomakohteeksi samalla tavalla kuin suuremmat kaupungit Edinburgh ja Glasgow, mutta se on silti loistava pysähdyspaikka osana hieman pidempää Skotlannin reissua. Vaikka Aberdeenissa onkin kaupungin tunnelmaa, on se silti paikkana melko etäinen ja hyvin rauhallinen verrattuna muihin Skotlannin suositumpiin kaupunkikohteisiin. Aberdeenissa on lisäksi hyvin turvallista, ja rikosten vuosittainen lukumäärä on hyvin alhainen. Yliopiston ja öljybisneksen houkuttelemat maahanmuuttajat tekevät Aberdeenista hyvin kansainvälisen, ja sen keskustassa kuuleekin puhetta monella eri kielellä.

Aberdeenissa voi halutessaan liikkua bussilla tai takseilla, mutta parhaiten kaupunkiin pääsee tutustumaan kävelemällä, sillä välimatkat keskustassa eivät ole kovin pitkiä. Lisäksi kävellessä kaupungin ainutlaatuista arkkitehtuuria voi ihailla ajan kanssa. Taiteen ystävä voi helposti kuluttaa kokonaisen iltapäivän Aberdeenin monipuolisessa taidegalleriassa, mutta taiteesta hieman vähemmän tietävän kannattaa myös piipahtaa siellä ainakin pikaisesti. Hieman erikoisempi Aberdeenin merimuseo havainnollistaa vierailijalleen kaupungin ja meren välisen pitkän ja tiiviin historian. Jos Aberdeenissa kulutettava aika on rajallinen, on merimuseo upeine maisemineen ehkäpä suositelluin nähtävyys. Lisäksi aikaa kannattaa varata Aberdeenin kuuluisalla pitkällä rannalla kävelemiseen, lenkkeilyyn tai ihan vain loikoiluun. Aurinkoisina päivinä merenranta on erityisen suosittu pariskuntien ajanviettopaikkana ja innokkaiden surffaajien keskuudessa. Kaupungista löytyy toki tavallisempiakin huvituksia, kuten ravintoloita, huvipuisto, elokuvateatteri ja urheilukeskus.

 


Kommentit

Aberdeen — 2 kommenttia

  1. Tuossa yllä kerrottiin, että Aberdeenissä on oma loistava rantakaistale, soveltuuko se hyvin uimiseen? Skotlantiin olisi tarkoitus lähteä kesäaikaan, ja Aberdeen saataisi olla sopiva kohde pariksi päiväksi. Tuli myös mieleen, onko siellä kesällä kuinkakin lämmintä, eli voiko tuolla rannalla jopa päästä ruskettumaan vai onko skotlantilainen kesäkin liian viileä?

  2. Aberdeenin eli Graniittikaupungin ilmasto on oikeastaan paljon lempeämpi kuin mitä sen pohjoinen sijainti antaa ymmärtää. Itse vertaisin sitä kesäaikana Suomeen, eli lämmintä saattaa olla mutta niin saattaa olla sitten viileääkin, ihan tuurista riippuen. Uimapuku kannattaa mukana toki olla, jos Aberdeeniin on kesäaikaan menossa. Mikään aurinkoranta tuo sen oma hietikko ei ole meidän Välimerellä lomailleiden mielestä, mutta onhan se briteille ymmärrettävästi aikamoinen ylpeyden aihe. Merivesi on sitten kesälläkin kyllä aika hyisevän kylmää eli vilukissoille se ei kenties ole miellyttävää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>