Iso-Britannian tärkein matkakohde on tietenkin maan pääkaupunki Lontoo. Näille sivuille on koottu Lontoosta artikkeleita ja muuta hyödyllistä tietoa.

Aloitetaan Lontoon lentokentistä. Niitä on mainitun artikkelin mukaan kuusi kappaletta. Tärkein niistä on tietenkin Heathrow.

Kuningaskunnan parlamenttitalo on nimeltään Westminsterin palatsi ja se sijaitsee aivan Lontoo keskustassa.

Aivan edellisen vieressä on tunnettu kellotorni Big Ben. Siitä löytyy myös muualta netistä lontoo, big ben, sekä suomeksi että englanniksi.

British Museum on ehkä maailman tunnetuin museo. Se on enemmänkin historiallinen museo kuin yhtä kuuluisa Pariisin Louvre, joka on enemmän taidemuseo. Rajanveto näissä asioissa on tietysti hankalaa, taide on aina historiaa ja toisaalta museoiden historia on pääosin taidetta.

Maailman kuuluisin silta, London Bridge, ei oikeastaan ole nähtävyys ollenkaan. Kuuluisan siitä tekee vain sen tai oikeastaan niiden historia. Nykyinen silta on tuiki tavallinen maantiesilta, ihan hieno sellainen. Kuuluisampia ovat sen edeltäjät. Turistit erehtyvät luulemaan komeaa Tower Bridgeä juuri London Bridgeksi. Se sijaitsee aivan Towerin linnan vieressä josta on saanut nimensä. Edellä mainitusta linkistä löytyy artikkelisarja kyseistä linnasta.

 

 

 

 

 

 


Kommentit

Lontoo — 4 kommenttia

  1. Lontoossa on lisäksi aika runsaasti sota-aiheisia nähtävyyksiä, kuten Imperial War Museum (IWM), HMS Belfast -sotalaiva ja Churchill War Rooms. Niiden suojissa jokainen halukas pääsee tutustumaan brittiläisen imperiumin tapahtumiin ja urheisiin sotilaisiin, jotka sitä puolustivat henkeen ja vereen. Etenkin IWM on loistokohde, koska sinne on brittiläiseen tapaan ilmainen pääsy, joten sivistyksellä ei ole hintalappua. Churchill War Rooms on tietääkseni osa IWM:ää, mutten tiedä, pitääkö sinne ostaa pääsylippu.

  2. Museoista mainitsisisn nykytaiteen mekan eli Tate Modernin, joka on jo noussut maailman johtavaksi alallaan. Sen uusi siipi on jo sellaisenaan nähtävyys ja kurottautuu hieman vääristyneen pyramiden näköisenä kohti Lontoon taivasta. Punatiili on myös erikoinen rakennusmateriaali ja antaa kohteelle väriä ja tunnelmaa. Sisällä odottavat sitten 10 kerrokseen sirotellut taideteokset ympäri maailman, aina Ukrainasta Japaniin ja Peruun. Tilat ovat avarat ja myös erilaisille performansseille on varattu paljon tilaa, samoin vaihtuville näyttelyille. Naistaiteilijoiden töille tullaan kuulema tulevaisuudessa antamaan entistä enemmän arvoa ja tilaa, he kun ovat museon johtajan mukaan olleet toistaiseksi aliedustettuina.

  3. Haha, haluavat nyt sitten Brexit-äänestyksen tuloksen jälkeen ja paniikin iskettyä tehdä rakkaasta Lontoosta kaupunkivaltion. Asukkaitahan siellä kyllä olisi ihan tarpeeksi, mutta mitenköhän tuo muuten voisi oikein toimia, ja mikäs kaupunki sitten valittaisiin Englannin ja ISon-Britannian pääkaupungiksi?

  4. Ja lapsille sekä muuten vaan Harry Potterin maailmasta kiinnostuneille on oma nähtävyytensä eli Warner Brosin Harry Potter Studio Tour. Sen aikana pääsee omasta maailmasta siirtymään HP-kirjojen ja -elokuvien uskomattoman taian pariin, josta ei tietysti haluaisi enää palata takaisin harmaaseen arkeen. Liput on tosin ostettava ennakkoon, joten vierailupäivä pitää päättää jo hyvissä ajoin, mutta kohteessa saa hyvinkin kulumaan koko päivän. Lontoosta pääsee perille esimerkiksi junalla, joka lähtee Eustonin rautatieasemalta ja vie Watford Junctioniin, josta studio hakee vieraat omalla bussilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>