Kesälomareissu Cardiffiin

 

Cardiff, walesiksi Caerdydd, on Walesin pääkaupunki Iso-Britanniassa. Vaikka Cardiff on perinteisimmin tunnettu teollisuuskaupunkina, on se kuitenkin viime vuosikymmenten aikana kehittynyt hyvin eloisaksi ja moderniksi pääkaupungiksi. Sen erityinen historia ja vahvasti läsnä oleva perinteinen walesilainen kulttuuri kiehtovat ulkomaalaisiakin turisteja yhä enemmän, ja Cardiffia pidetäänkin nykyään yhtenä Iso-Britannian suosituimmista matkailukohteista.

Sää Walesissa on melko leuto vuoden ympäri, mutta ehdottomasti parhaat ajankohdat Cardiffissa vierailuun ovat alkukesä ja alkusyksy. Kaupunki on yksi Iso-Britannian vihreimmistä kaupungeista kesäisin, ja keskustan rauhallisessa Bute Park –puistossa istuskelu sekä vilkkailla kävelykaduilla oluesta ja paikallisista herkuista nautiskelu ovat molemmat varsinkin kaupungin lukemattomien kesäfestivaalien aikaan varsin virkistäviä kokemuksia. Lisäksi Cardiffin keskusta on vahvasti Iso-Britannian kymmenen parhaan ostospaikan joukossa, ja sen kauniiissa rakennuksissa on mielenkiintoisia kauppahalleja, joiden myymälöistä voi ostaa esimerkiksi maukasta purtavaa, merkkituotteita sekä perinteisiä walesilaisia matkamuistoja ja lahjatavaroita. Cardiff tunnetaan myös linnojen kaupunkina, ja sen alueella sijaitseekin jopa viisi eri linnaa, joissa kaikissa kannattaa ehdottomasti vierailla ajan salliessa.

Jalkaisin liikkuminen Cardiffissa on helppoa, toisin kuin esimerkiksi Lontoossa. Sen päänähtävyydet, kuten Cardiffin linna ja modernin arkkitehtuurin taidonnäyte The Wales Millennium Centre, sijaitsevat kaikki keskeisellä paikalla ja melko lähellä toisiaan. Bussilla liikkuminen on kuitenkin myös edullista, mikäli kaksikerroksisen bussin kyydissä istuminen hieman erilaisena kokemuksena houkuttelee. Kannattaa kuitenkin muistaa, että paikalliset bussikuskit eivät erityisemmin pidä vaihtorahan antamisesta esimerkiksi kymmenen punnan seteliä vastaan, joten mukaan kannattaa aina varata tasaraha pikkukolikkoina. Cardiffissa pyörällä liikkuminen onnistuu myös mainiosti, ja matkalla kaupungin satamaan pyörävuokraamoa on vaikea olla huomaamatta. Pääkaupungin satama-alueella merimaisemien katselu pyörän selästä on unohtumaton kokemus, mutta sen isoimmilla teillä pyöräilyä tulisi kuitenkin välttää.

 


Kommentit

Cardiff — 3 kommenttia

  1. Olin Cardiffissa vuonna 1996, jolloin kaupunkiin oli suunnitteilla Cardiff Bay Barragen rakentaminen. Vuorovesi-ilmiön ilahduttama Cardiff-lahti aiottiin silloin ”sulkea” suurella rakkennelmalla, johon kuului sekä rantapenkkaa että avattavia sulkuportteja. Itse olin silloin LSE:n ympäristölinjalla opiskelemassa jatkotutkintoa varten, ja Walesin retki kuului opetusohjelmaan. Cardiffissa oli kova kädenvääntö hankkeen osalta, sillä suuri osa paikallisista halusi sen tuomaa kehitystä ja turismia mutta ympäristöjärjestöt kamppailivat vastaan, etenkin koska lahdella asui harvinaisia lintulajeja, jotka ruokkivat itseään nimenomaan laskuveden aikaan mudasta nappimillaan herkkupaloilla. Teimme jopa paikallisten haastatteluja hankkeen osalta, ja arvioimme sen ympäristötutkimusta neutraalilta kannalta. Itse kaupunki oli jo silloin ihastuttava ja ihmiset todella sydämellisä.

  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta matkakohteelta! Onko alueella kuinka paljon muuta tehtävää kuin nähtävyyksien katselu? Olisin kiinnostunut erityisesti kuulemaan teidän kokemuksia lapsiperheille sopivista kohteista ja aktiviteeteistä. Kuinka vaikeaa Walesissa on pärjätä kielen takia? Puhuvathan ihmiset toki englantia walesin lisäksi, mutta onko ihmisiä kuinka vaikea ymmärtää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>