Cambridge

Cambridge on vilkas opiskelijakaupunki Englannissa. Se sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Cambridge on vilkas kaupunki, jonka asukkaista jopa neljäsosa on opiskelijoita. Turisteja kaupungissa kiehtovat Cambridgen yliopisto ja sen lukuisat colleget sekä arkkitehtuuri ja loisteliaat museot. Cambridgesta löytyy myös isoja puistoja sekä ulkoilma-aktiviteettejä.

Cambridgen yliopisto pitää sisällään 31 eri collegea. Itse yliopisto on perustettu toisena Englannin alueella, jo 1200-luvulla. Perustamisvuotensakin takia monet yliopiston college-rakennuksista ovat todella vanhoja ja suosittuja tutustumiskohteita arkkitehtuurinsa takia. Moniin collegeihin pääsee tutustumaan turistinakin, joihinkin jopa ilmaiseksi. Koska collegeissa opiskelee vakituisesti monia opiskelijoita, aukioloajat poikkeavat tietysti monista muista turistikohteista. Suosituimpia vierailukohteita collegeista ovat Peterhouse College (ensimmäisenä perustettu), Pembroke College (arkkitehtuurinsa takia) ja Queen’s college, johon johtaa matemaattiseksi sillaksi kutsuttu silta. Queen’s collegen silta on rakennettu täysin ilman nauloja, luottaen vain matemaattisiin laskelmiin. Cambridgen yliopistosta on valmistunut monia kuuluisia ihmisiä, kuten Stephen Hawking ja Isaac Newton. Cambridgen yliopistossa opiskelleet ovat saaneetkin 85 Nobel-palkintoa, mikä on suurin yksittäisen instituution saama palkintojen määrä koko maailmassa.

Koska kaikkia collegeja ei ehdi, eikä välttämättä kannata, vierailla yhden loman aikana, kaupungin läpi virtaavalla joella järjestetään suosittuja parin tunnin esittelyitä veneillä. Esittelyn aikana näkee seitsemän collegen pihat sekä sillat. Kaupungin ympäri on mahdollista myös tutustua opastetuilla pyöräajeluilla, joilla ehtii lyhyessä ajassa nähdä suuren osan kaupungista.

Cambridgessa on luonnollisesti useita tieteellisiä museoita. Suosituin Cambridgen museoista on Fitzwilliam-museo, jota on sanottu yhdeksi vaikuttavimmista paikallismuseoista Euroopassa. Fitzwilliam-museossa on nähtävillä maailmanhistoriaa alkaen vuodesta 2500 eKr, sekä yli puoli miljoonaa taideteosta. Jo itse museon rakennus on hieno nähtävyys itsessään, ja museoon on vapaa pääsy ympäri vuoden. Muita suosittuja museoita ovat esimerkiksi Kansallinen laukkahevosmuseo, The Centre for Computing History ja Tiedekeskus, jossa pääsee myös itse tekemään ja osallistumaan. Trinity’s Wren -kirjastossa on mahdollista lukea alkuperäistä A.A Milnen Nalle Puhia, siellä on myös säilössä myös Isaac Newtonin kävelykeppi ja hiustukko.

Cambridgen keskustassa on useita puistoja, joissa voi vierailla lasten kanssa, käydä kävelemässä tai vaikka viettää piknikkiä. Suosituin puistoista on Jesus Green, jossa on valtavan nurmialueen lisäksi lasten leikkialue, maauimala sekä skeittialue. Puistoissa järjestetään lisäksi monia festivaaleja ja erityisesti viikonloppuisin pääsee kuuntelemaan artisteja ilmaiseksi. Jos haluaa lähteä kaupungin ulkopuolelle, lyhyen ajomatkan päässä on mahdollisuus mennä katsomaan eläimiä Linton Zoo -eläintarhaan ja Shepreth Wildlife Park -keskukseen.
Ostosmahdollisuuksia Cambridgessa on todella paljon. Kolmen torin lisäksi alueelta löytyy neljä ostoskeskusta sekä paljon kauppa-alueita. Esimerkiksi lähellä useita collegeita sijaitsee Lion Yard, josta löytyy monia kauppoja ja kahviloita. Cambridgesta löytyy kauppoja laidasta laitaan, lahjatavaraliikkeistä ja edullisemmista outlet-myymälöistä aina designer-liikkeihin asti. Ketjuliikkeiden lisäksi Cambridgessa on paljon itsenäisiä paikallisia liikkeitä.

Myös ruokailumahdollisuuksia on monia. Monenkymmenen ravintolan joukosta löytyy muun muassa Michelin-ravintola Alimentum, erityisesti lapsiperheille sopiva kansainvälisiä makuja tarjoava Giraffe sekä palkintoja niittänyt vegaaniravintola The Rainbow Cafe. Nuoren ikäjakauman ansiosta Cambridgesta löytyvät myös tutut pikaruokalat ja kansainväliset kahvilaketjut.

Tavallisten hotellien ja Bed & Breakfast -paikkojen lisäksi Cambridgessa on mahdollista kokeilla yliopistomajoitusta koulujen loma-aikoina. Silloin opiskelijahuoneet muutetaan Bed & Breakfast -tilaksi, joten vaihtoehto on edullinen, mutta riittävän tasokas lomailuun.


Kommentit

Cambridge — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>